lauantai 31. elokuuta 2013

Budapest, Unkari

Budapestissäkin lähdettiin suunnistamaan hostellin sijainnista kertovien ohjeiden avulla. Mentiin metrolla yksi pysäkki, ja ratikalla yksi pysäkki. Löydettiin hostelli, jätettiin rinkat sinne ja lähdettiin tutkimaan Budapestiä. Aika nopeasti totesimme hostellin sijainnin olevan erinomainen. Lyhyt kävelymatka keskustaan, ehkä n. 2km. Kauppa ihan vieressä ja ravintoloja ja kahviloita läheisyydessä.

Hostellin läheisyydestä löysimme erittäin hyvän ravintolan, Ikon bisztron! Saatiin erinomaista unkarilaista ratatouillea ja gulassia! Reissun paras ravintolakokemus. ;) Voidaan suositella paikkaa Unkariin matkustaville.

Keskustassa päädyttiin kiertelemään kaupoilla (aikaisemmissa kaupungeissa shoppailu jäi vähiin, ja päätettiin, että Budapestissä sitten shoppaillaan). Illalla käytiin kaupassa ja kokattiin hostellilla.

Anna Café

Seuraavana päivänä päätimme mennä katsomaan nähtävyyksiä, mm. kiivettiin Gellert Hillille. Päätettiin myös shoppailla hieman, ja käytiin myös Anna Caféssa limppareilla. Oli muuten ihan parasta home-made lemonadia!! Ilmeisesti Budapestissä itsetehdyt limpparit kahviloissa ja ravintoloissa ovat yleisiä. Käytiin syömässä lounas Fruccolassa. Oli erittäin hyvää ;--) Broileria ja couscousta, kasviksia ja jugurttikastiketta. nam! Ihastuttiin Niinan kanssa Budapestin ruokiin!!!

näkymä Gellert Hilliltä












sama näkymä yöllä

Illalla päätettiin kiivetä uudestaan Gellert Hillille, sillä halusimme nähdä Budapestin iltavalaistuksessa. Ihastuttiin tähänkin näkemäämme.

Tykättiin Budapestistä matkakohteena erittäin paljon! Molemmista tuntui, että sinne voisi hyvinkin mennä uudestaan. Nähtävyyksiä, hyvät shoppailumahdollisuudet, hyvää ruokaa ja juomaa, ihania maisemia, lämmintä ilmaa ja kiva tunnelma. :)

-Maria

Kroatia

Ljubljanasta suunnattiin kohti Zadaria. Mietittiin, että minne mentäisiin Kroatiassa, ja päädyttiin Zadariin oikeastaan siksi, että sekin oli rannikkokaupunki ja sieltä löytyi majoitus.
Luultiin, että Zadar ei olisi turistikohde, mutta turistien paljous vanhassa kaupungissa yllätti.
Tykättiin Zadarista matkakohteena. Zadarissa hostellimme oli koko matkan paras (paitsi keittiö olisi saanut olla parempi). Majoituimme hostellissa nimeltään The hostel! ;)

Zadariin saavuttuamme suunnattiin nostamaan rahaa automaatista (Kroatiassa on käytössä kunat, ei eurot), ja menimme ostamaan ruokaa kaupasta, että voitaisiin sitten myöhemmin kokkailla hostellilla.

Vietiin rinkat hostellille säilöön (check-in vasta myöhemmin päivällä) ja suunnattiin läheiselle rannalle. Ehkä kuviteltiin, että oltaisi löydetty hiekkaranta, mutta tuli aika järkytyksenä, kun ranta ei näyttänyt rannalta lainkaan! Ihmiset makoilivat kivetyksen päällä, josta ei edes kunnolla pääsisi uimaan. Päätettiin mennä vähän eteenpäin katsomaan, josko sieltä löytyisi kunnon ranta. Ja löytyihän sieltä. Mutta ranta oli kivinen, niin kuin melkein kaikki rannat Kroatiassa. Onneksi löydettiin sellainen kohta, jossa kivet eivät olleet niin suuria ;) Huonosti junassa nukutun yön jälkeen tuli sitten otettua päivätorkkuja rannalla.. Siellä vierähti helposti muutama tunti, kun odoteltiin, että päästäis tekemään hostellille check-in. Vihdoin kun kello läheni kolmea, mentiin hostellille, käytiin suihkussa ja syötiin, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan Zadarin vanhaa kaupunkia. Siellä vierähti koko ilta muutamassa kaupassa kierrellen, jätskiä ja pizzapalasia syöden, maisemia katsellessa, käveleskellessä ja auringonlaskua katsellessa. Muutama nähtävyyskin nähtiin; Greeting to the sun, eli aurinkokennoympyrä maassa, johon syttyy kirkkaita valoja, kun tulee pimeää, sekä Sea organ.

Greeting to the sun
Seuraavana päivänä päätettiin kokeilla toista rantaa, joka sijaitsi bussimatkan päässä. Kyseinen ranta oli myös kivinen, samoin kuin lähempänä oleva ranta. Tosin tämä ranta vaikutti rauhallisemmalta. Siellä sitten löhöiltiin ja uitiin muutama tunti. Tämän jälkeen oli tarkoitus mennä shoppailemaan, mutta emme löytäneetkään kunnon kauppoja. Zadarin keskustassa oleva City Center -kauppakeskus oli täynnä kenkäkauppoja! Ja kaiken lisäksi myynnissä olevat kengät vaikuttivat vähän huonolaatuisilta, eikä yhtään meidän tyylisiltä. Hetken kiertelyn jälkeen päätettiin mennä takaisin vanhaan kaupunkiin (Niina näki siellä joitakin kauppoja). Illalla noin yhdeksän aikoihin suunnattiin ruokakauppaan (jotka olivat kuin olivatkin kiinni). Onneksi City Centerin Spar oli auki kymmeneen asti. Saatiin ostettua huomiselle kansallispuistoreissulle eväät! Kauppareissun jälkeen mentiin hostellissa tapaamiemme kavereiden kanssa istumaan iltaa vanhaan kaupunkiin.

Jätskiä tuli syötyä paljon, koska se oli niin edullista! Ja paljon eri makuja ;)

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä 8:30(?) bussilla Plitvicka jezeraan (kansallispuisto). Me molemmat kuitenkin nukuimme pommiin.. Oltiin sammutettu hälytykset ja jatkettu unia. ;-)
Onneksi ei hirveän myöhään herätty ja ehdittiin seuraavaan Plitviceen lähtevään bussiin.
Matka sinne Zadarista kesti 2-3 tuntia. Bussissa tutustuttiin suomalaiseen tyttöön. Siellä oli siis muitakin suomalaisia ;)




Plitviceen saavuttuamme katsottiin "bussiasemalta" aikatauluja Zagrebiin lähteviin busseihin. Kopin seinässä oli ainoastaan yksi aikataululappu. Yksi bussi menee Zagrebiin klo 16:15. Päätettiin sitten ostaa jo liput valmiiksi, että varmasti mahdutaan tähän bussiin. Vietiin rinkat hotellin säilytykseen, ostettiin liput ja suunnattiin Plitviceen. Maisemat olivat häikäisevät! Harmittaa, kun ei nähty kaikkea. Ei mm. keretty käydä alemmilla järvillä eikä nähty niitä kohtia, joista olisi mahdollisesti nähnyt alaspäin monta järveä (järvet ovat siis monessa eri tasossa). Meille neuvottiin tietty reitti jonka ehtisimme kiertää 2½ tunnissa. Siihen ei oltu ilmeisesti huomioitu valokuvausaikoja ja väenpaljoutta.. Reitin puolivälissä iski jo paniikki, että ei ehdittäisi bussiin ja jäätäisi sinne. Juostiin sitten puistossa yms, mutta silti myöhästyttiin bussista (jonot lautalle olivat ihan mahdottomat.. odotettiin lautalle pääsyä varmaan n. 1h). Takaisin portille päästessämme katsottiin aikatauluja, ja siellä näkyi vaikka kuinka monta bussia Zagrebiin. Jouduttiin kuitenkin ostamaan uudet bussiliput (100kn=15€), mikä harmittaa. Ainakin päästiin reissussa eteenpäin.

Zagrebissä oli vaikeuksia löytää bussiasemalta läheiselle juna-asemalle. Luultavasti asema oli ihan lähellä mutta harhailimme ja kävelimme varmaan pari kilometriä ihan turhaan. Ensimmäinen mies neuvoi reittiä, ja seuraavassa kadunkulmassa hän oli itse kysymässä neuvoa, haha! Onneksi törmäsimme suloiseen vanhaan pariskuntaan, jotka osasivat neuvoa meille reitin asemalle. Asemalla tapasimme vielä Zadarin hostellista tutut erittäin mukavat brasilialaistytöt ja hengailimme junan lähtöömme asti heidän kanssaan. Zagrebista juna Budapestiin lähti vasta keskellä yötä, joten yritettiin nukkua Zagrebin asemalla. Sieltä sitten siiryttiin junaan ja nukuttiin siellä. Aamulla oltiin perillä Budapestissä.

Villach & Ljubljana

Villach tuli nähtyä vähän kuin vahingossa. Meillä oli n. 4 tunnin junanvaihto siellä, joten päätettiin kierrellä hieman. Aika pieneltä kylältähän se vaikutti. (Vähän kuin Nurmijärvi, eli ei mikään turistimesta.) Kierreltiin vähän kaupoilla ja käytiin syömässä, jonka jälkeen olikin jo aika suunnata takaisin asemalle seuraavaan junaan. Pikavisiitti siis.

Villach

Seuraavaksi suuntasimme kohti Ljubljanaa, Sloveniaa. Ljubljana oli siisti ja keskusta oli kaunis. Harmi vain, ettei meillä ollut siellä niin paljon aikaa, kuin olimme alun perin suunnitelleet. Sielläkin kerettiin olla vain noin 4 tuntia. Kuitenkin tuntui siltä, että kerkesimme hyvin näkemään kaupungin keskustan. Nähtävyyksiä ei keretty kierrellä. Käytiin jäätelöllä ja kahvilla, ja Niina söi jotakin Slovenialaista leivosta(?). Kierreltiin hieman ympäriinsä ja sen jälkeen käytiin kenkäkaupassa ja ruokakaupassa ostamassa vähän eväitä seuraavaa matkaa varten. Ihmetykseksemme ruokaostokset maksoivat tosi vähän, vaikka ostettiin aika paljon kaikenlaista! ;--)


Ljubljana

Ljubljana
Reissumme kylmimmät paikat, lämpöasteita oli vaivaiset 20 celsiusta ja satoi vähän. Hytisimme takeissamme XD

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Milano & Venezia

Genovasta suuntasimme seuraavana aamuna kohti Milanoa. Juna oli monta tuntia myöhässä, joten Milanossa kiertelyaika jäi hieman lyhyeksi. Ensin suunnattiin viemään painavat rinkat hostellille. Sen jälkeen kysyttiin hostellin respasta Milanon kartta ja vähän vinkkejä, että missä on mitäkin. Hostellin mies sitten näytti meille kartasta ostoskadun, mihin sitten suuntasimme. Petyimme tähänkin näkemäämme. Se ei tainnut olla niitä Milanon kuuluisia ostoskatuja..

Duomo, Milano
No, joka tapauksessa näimme Duomon ulkopuolelta ja Duomon ympäristön ja hieman Milanon hienoja kauppoja. Kaupoissa kiertely jäi hieman lyhyeen, kun meillä oli loppujen lopuksi vain muutama tunti aikaa ennen kauppojen sulkemisaikaa. No, löydettiin sitten muutama vaatekappale kuitenkin. :)

Reissun huonoin ravintolakokemus oli Milanossa. Erehdyimme menemään pizzeria Delicious@:iin. Sisäänheittäjä uskotteli meille, että ravintola on aito Italialainen, eikä mikään turistipaikka. Meille sanottiin, että voimme ottaa vaikka pizzan puoliksi, jos emme ole kovin nälkäisiä. Päätettiin sitten mennä kyseiseen paikkaan ja otettiin pizza puoliksi. Kun saimme pizzan eteemme, se näytti pakastepizzalta. Pizza toki oli ihan hyvää, mutta ulkonäköön ei oltu panostettu yhtään. (Myöhemmin Veneziassa käytiin kaupassa ja pakastealtaasta löytyi ihan samannäköinen pizza.) Lisäksi pizzaa ei oltu puolitettu, niin kuin oltiin luvattu, ja tarjoilija toi meille sitten kaksi pientä lautasta ja puolitimme pizzan itse. Kun olimme syöneet, odottelimme jonkin aikaa että tarjoilija tulisi kysymään meiltä esim. haluammeko jälkiruokaa yms. Tarjoilijaa ei kuulunut, vaikka heitä pyöri ympärillä tiuhaan tahtiin. Loppujen lopuksi sanoin tarjoilijalle, että haluamme maksaa. Hän sitten sanoi siihen, että meidän täytyy maksaa alakerrassa. Menimme alas, mutta siellä ei ollut ketään. Vaikka tarjoilija pyöri myös alhaalla, hän ei tullut kassalle. Odottelimme siinäkin sitten joitakin minuutteja. Lopulta eri tarjoilija tuli kassalle (ei näyttänyt edes työntekijältä) ja sanoimme hänelle, ettemme halua maksaa servicemaksua, koska palevelu ei ollut asianmukaista. Hän vain tokaisi, ettei saa valita maksaako sitä, vai ei. Jäi sitten niin sanotusti paha maku suuhun tästä paikasta..

Sitten lähdettin taas hostellille illan päätteeksi. Hostellilla tapasimme suomalaisen tytön, jonka kanssa juttelimme jonkin aikaa, kunnes meidän täytyi taas mennä huoneeseemme etsimään seuraavaa majoituspaikkaa. Mietittiin, että mitä reittejä pitkin päästäisiin Ljubljanaan. Molemmat halusivat käydä Veneziassa, mutta ensiksi se tuntui mahdottomalta löytää Veneziasta majoitusta.
Lopulta seuraavana aamuna aamupalan jälkeen kuitenkin löydettiin Veneziasta majoitus (Packbackers hostel), jossa meidän oli tarkoitus nukkua sitten eri dormeissa, sillä siellä ei olisi ollut muuten tilaa. Päätettiin kuitenkin mennä sinne. Sitten vain nopeasti kamat kasaan ja rautatieasemalle.

Ensin meinattiin jäädä Veneziassa väärällä asemalla pois (railplanner näytti väärän pääteaseman), mutta onneksi ei jääty, ja päästiin suoraan Venezian keskukseen junalla. Veneziaan saavuttuamme suunnistettiin ilman karttaa (tripadvisorin avustuksella) hostellille. Hostellin check-in piti tehdä toisen hotellin(?) vastaanotossa, joten mentiin sitten sinne. Luultavasti meidän varauksen kanssa oli jotain häikkää, sillä vastaanottovirkailija kyseli minkä sivun kautta oltiin varattu majoitus jne. Lopulta hän sanoi, että kaikki on hoidossa ja ohjasi meidät molemmat huoneeseen 5. Avattiin huoneen ovi ja ihmeteltiin hetki, kun siellä olikin parisänky, ilmastointi ja oma kylpyhuone. Eihän me sellaista varattu, mutta kelpasi kyllä! ;)



Siellä sitten tutustuttiin amerikkalaiseen poikaan ja luvattiin hengailla hänen kanssaan sitten illalla. Ensin lähdimme kiertelemään vähän Veneziaa läpi. Käveleskeltiin vain jonnekin suuntaan. Venezia on kuin labyrintti.. Välillä täytyy ihan etsimällä etsiä silta, että pääsee eteenpäin.



Illalla sitten tavattiin muutama muukin amerikkalainen poika, ja mentiin heidän kaikkien kanssa istumaan iltaa hotellin läheiselle terassille.

 





Seuraavana päivänä kierreltiin Venezian eri saarta läpi ja käytiin mm. San Marcon aukiolla. Päivä meni kivasti takeaway-pastaa syöden, joka oli muuten hyvää. ;)
Iltapäivällä oli tarkoitus suunnistaa asemalle varaamaan liput seuraavaan junaan. Juna olikin täyteen buukattu, ja toinenkin juna, jota aseman työntekijä ehdotti, oli täynnä. Siinä sitten jonkin aikaa mietittiin, että miten nyt eteenpäin, kunnes löydettiin suht sopiva reitti ilman paikkavarauksia. Juna lähtikin sitten vasta lähempänä kahtatoista illalla, joten meillä oli vielä hyvin aikaa hakea rinkat hostellilta ja kierrellä aseman lähistöllä Veneziassa. Meillä oli monen tunnin vaihto Udinessa keskellä yötä, joten yritettiin nukkua asemalla hieman. Odoteltiin, että läheinen McDonald's aukeaisi, että päästäisiin aamupalalle. ;) Kerettiin siinä sitten nopeasti syödä jotain, kunnes seuraava juna aikaisin aamulla lähti kohti seuraavaa määränpäätä (junanvaihtoa), Villachia.

-Maria

Genova & Portofino

Nizzasta suuntasimme iltajunalla Italian puolelle Genovaan. Aamuisen majoitusvarauspaniikin tuloksena olimme buukanneet airbnb-sivustolta huoneen kahdeksi seuraavaksi yöksi. Koska meillä ei ollut Nizzassa loppupäivänä wifiä, emme tienneet huoneen tarkkaa sijaintia tai majoittajan yhteystietoja XD Muistimme vain, että majapaikkamme sijaitsee aseman läheisyydessä. Onneksi majoittajamme Lucian poika Mattia laittoi viestin hieman ennen saapumistamme, niin meillä oli edes joku numero, johon ottaa yhteyttä!

Genovaan saavuttuamme pyörimme asemalla tovin, kun Mattia ei vastannut viesteihin tai puheluihin. Aseman seutu ei myöskään varsinaisesti ollut sitä Genovan parasta aluetta... Muutenkin ensivaikutelma Genovasta oli rähjäinen. Vihdoin, kun Mattia vastasi, meille selvisi, että huoneemme sijaitsikin Genovan toisen aseman vieressä. Nappasimme taksin sinne, koska emme enää jaksaneet odotella ja harhailla joukkoliikenteen kanssa. 

Hostimme olivat mukavia joskaan he eivät puhuneet paljon englantia. Talo oli suuri ja vanha. Saimme ikean pyöreällä sängyllä varustetun ison huoneen. Suunnittelimme suuntaavamme Genovan yöelämään mutta hostimme tuli toivottamaan hyvää yötä, eikä viitsitty sitten lähteä mihinkään XD

Seuraavana aamuna suuntasimme heti alkajaisiksi satamaan. Siellä päätimme lähteä heti samana päivänä laivaretkelle Portofinoon. Laivaretki oli ihana! Ligurian rannikko oli täynnä kauniita maisemia.

Portofinossa meillä oli tunti aikaa kierrellä, ja ihmetykseksemme sieltä löytyi Louis Vuitton, Cucci ja muita merkkiliikkeitä. Niihin emme kuitenkaan menneet ;) Kierreltiin vähän satamassa ja syötiin jätskit. Sitten olikin jo aika lähteä takaisin Genovan suuntaan.




Portofino

Laivaretken jälkeen päätimme kiertää läpi Genovan nähtävyyksiä, mutta huomasimmekin, ettei niitä ollut hirveän monta..

Genovan ehkäpä hienoin paikka, Piazza Ferrari

Voi olla, ettei nähty koko Genovaa, sillä oltiin siellä oikeastaan vain yhden päivän ajan, mutta oikeastaan petyimme hieman näkemäämme. Odotimme ehkä vähän liikaa ;) Genovassa käynti ei kuitenkaan harmita, sillä laivaretki oli yksi reissumme kohokohta!

-Niina ja Maria

torstai 15. elokuuta 2013

Paris day 2

Koska ensimmäinen päivä Pariisissa oli sateinen ja hengailimme ystäväni kotona iltapäivään saakka, jäi toiseksi päiväksi paljon nähtävää! Haahuilimme Luxemburg-puistossa ja Tuleries-puistossa, katsastimme Louvren ulkoa päin, kävelimme Champs Elyseetä pitkin, poikkesimme Galeries Lafayettella, jonka jälkeen menimme vielä Eiffel-tornille. (Riemukaari jäi kokonaan näkemättä, mikä harmittaa.)

Kaupunki on iso, joten koko päivä meni nopeasti, vaikka taitoimme välimatkat metrolla! Pikaisen crepes-jämä-illallisen jälkeen suuntasimmekin jo asemalle Nizzaan lähtevään yöjunaan.

Pariisi oli ihana ja yksi reissun kohokohdista :) Oli ihana nauttia Pariisin kauneudesta kesällä ja nähdä rakkaita ystäviä pitkästä aikaa! Pariisi oli loistava alku mahtavalle reissullemme!
Piti käydä hakemassa "synttäri-macaroneja" Pierre Hermeltä :P

P.s. Postaukset tulevat nyt pahasti jäljessä, kun kirjoitusaikaa ei ole koskaan tarpeeksi silloin, kun olisi wifi saatavilla! Nyt ollaan siis jo Kroatiassa :)

Xoxo Niina

tiistai 13. elokuuta 2013

Rail planner

Ennen reilin alkua latasin iPhoneen rail planner -appsin. Se toimii jopa offline-tilassa ja nyt sitä käyttäneenä se on toiminut loistavasti! Idea lyhykäisyydessään niin, että sillä voi etsiä junareitit käyttäen lähtöpaikkaa ja määränpäätä, päivämäärää ja aikaa. Laajennetussa hakutoiminnossa voi vielä valita junat, joihin ei tarvitse paikkavarausta. Olemme suunnitelleet kaikki reittimme sen avulla, ja ainakin vielä tähän mennessä aikataulut ja junat ovat olleet sitä, mitä appsissa on luvattu! 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Paris day 1

Ensimmäisenä aamuna (kahdestaan ollessamme) herättiin yleiseen hälytysääneen. Ilmeisesti siellä ei kuitenkaan ollut mitään hätää :) jännittävää se kuitenkin oli..

Parin tunnin päästä lähdettiin kiertelemään kaupungilla, ja käytiin mm. Merci-nimisessä kaupassa, kahvilla ja syömässä croissantit. Ranskassa croissantit on paljon maukkaampia kuin Suomessa ;)

Käveltiin myös katsomaan Notre Damea ja nähtiin myös kaupungintalo. Sen jälkeen nähtiinkin Niinan toinen ystävä, ja mentiin illalliselle Flam's:iin.

Xoxo Maria

Yöjunalla Nizzaan

Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä Pariisista Milanoon tai Milanon kautta Genovaan. Korkeiden lisämaksujen takia vaihdoimme kuitenkin reittiä niin, että matkustimme yöjunalla Nizzaan. 25 eurolla sai kunnon makuupaikan vaunusta, jossa oli yhteensä kuusi henkeä. Vaunu oli ahdas mutta (ainakin korvatulppien kanssa) nukuin makeasti! Näin yhdistimme hostellikulut ja mahdolliset junamaksut ja pääsimme kätevästi toiselle puolelle maata. Aamulla herätessä oli ihanat maisemat!

Nizzassa lämpö helli heti aamusta ja aurinko paistoi kirkkalta taivaalta. Meidän oli suunnattava ensin matkatavarasäilytykseen ja sieltä kahvilaan, jossa olisi WiFi. Illaksi olimme suunnitelleet suuntaavamme Genovaan mutta meillä ei ollut vielä yöpaikkaa. Genovassa ei ilmeisesti ole kuin yksi hostelli ja kartan perusteella melko kaukana keskustasta, joten päätimmf kokeilla airbnb-majoitusta. Onneksi saimme varattua huoneen meille (50€/yö). Yöpaikkastressin helpotettua suuntasimme tutkimaan Nizzaa.

Päivässäkin kerkesi ihan hyvin aistimaan Nizzan tunnelmaa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kiipesimme kaupungin ja sataman väliselle kukkulalle ihailemaan maisemia, minkä jälkeen suuntasimme vielä rannalle ja uimaan! Onneksi Nizzassa rannalla pääsee kunnolla suihkuun (sisätiloihin) 1,60 eurolla, sillä olo oli jo hieman reissussa rähjääntynyt!

Kaikki loput Nizzan kuvat ovat kamerassa, koska puhelimen akku oli lopussa mikä lisäsi vielä entisestään jännitystä yöpaikan löytymisen ja varaamisen suhteen..) Hyviä kuvia tiedossa vasta Suomesta käsin ;)

Xoxo Niina

lauantai 10. elokuuta 2013

Paris is always a good idea

Seuraavana oli vuorossa Pariisi. Itse olen käynyt Pariisissa kerran aiemminkin mutta Marialle kerta oli ensimmäinen. Taas junassa nukutti, joten matkatyynyt ovat olleet kullan arvoiset!

Saavuimme gare d'est -asemalle, josta nappasimme ystäväni ohjeiden mukaan metron hänen asunnolleen. Pariisissa metroja on hyvin helppo käyttää, eikä lippujen hinnatkaan päätä huimaa. Otimme ensin 10x sarjalipun yhteiseksi, ja toisena päivänä päivälipun kummatkin reilu 6€ / hlö.

Ystäväni luona söimme maistuvan crepes-illallisen, jonka jälkeen kävimme vielä katsomassa Eiffel-tornia iltavalaistuksessa. 
Koska ystäväni piti pakata omaa reissua varten, menimme iltakävelylle kahdestaan, valitsimme väärän reitin, ja missasimme vilkkuvalot, jotka vilkkuvat illalla tasatunnein viiden minuutin ajan. Olihan se torni silti kaunis iltavalaistuksessa. 


Xoxo Niina

Luxemburg


Reissun ensimmäisenä aamuna otimme lentokenttäbussin Luxemburgiin (kannattaa varata liput netistä, niin saa edullisemmin). Huonosti nukutun yön jälkeen bussissa nukutti makeasti!

Luxemburg oli siisti ja kaunis. Olimme siellä vain muutaman tunnin, mutta se antoi meille hyvän vaikutelman - pienestä sateesta huolimatta!


Xoxo

torstai 1. elokuuta 2013

Neljä ja puoli yötä reissuun

Hei vaan kaikki lukijat ja blogiin eksyneet. Olemme siskokset Niina ja Maria. Keväällä aloimme kypsytellä ajatusta interreilistä, koska kumpikin on sellaisesta jo joitakin vuosia haaveillut. Alkukesästä kaikki oli vielä hieman epävarmaa, mutta sitten vain repäistiin ja päätettiin - nyt lähdetään! Joten olemme vihdoin lähdössä matkaan 5.8.2013.

Reissun suunnittelu alkoi pienellä kartoituksella kummankin toiveista ja haaveista. Lisäksi oli alusta alkaen selvää, ettemme lähde reissuun Ruotsin kautta, vaan säästämme aikaa lentämällä suoraan syvemmälle Eurooppaan. Ankaran lentojen rankkaamisen kautta päädyimme valitsemaan Ryanairin lennon Tampereelta Frankfurt Hahnin kentälle. Frankfurtiin emme kuitenkaan suuntaa, vaan matkamme jatkuu aivan toiseen suuntaan, Luxemburgin läpi Pariisiin!

Alustava reittisuunnitelmamme on PARIISI - GENOVA - MILANO - VENETSIA - LJUBLJANA - PULA - BUDAPEST. Ehkäpä reitin varrella löydämme muutakin mielenkiintoista nähtävää! Budapestistä on lento takaisin Suomeen, Helsinkiin 20.8., joten parisen viikkoa vierähtää reissussa.

Nyt kokeillaan myös kunnon budjettimatkailua, joten majoituksiin on tarkoitus käyttää vain vähän rahaa. Yövymme Niinan ystävän luona (Pariisi) sekä hostelleissa. Ehkäpä uskaltaudumme kokeilemaan myös couchsurfingia? Mitä enemmän jää rahaa shoppailuun sitä parempi ;)

Tervetuloa seuraamaan meidän reiliä!

Niina ja Maria Lontoossa keväällä 2012 <3


xoxo